Kiitos tosiaan kaikille kommentoijille! Lienee tarpeellista selittää näitä menojamme ja taustojamme hieman enemmän. Olen pitänyt kirjaa tuloista ja menoista vuodesta 2000 lähtien, jolloin otin ensimmäisen asuntolainankin. Pankissa kysyttiin, miten tulot ja menot jakautuvat ja muista ajatelleeni, että olipa hyvä kysymys.. ei ollut aavistustakaan!

Asuminen käsittää vastikkeen ja lainanhoitokulut, veden sekä netin.

Ruuasta voisi varmaan vieläkin kiristää, mutta käytämme jo nyt puolen hinnan tuotteita (mm. leipä, liha). Ainoa missä en ole pihistellyt ovat reilun kaupan tuotteet ja vapaan kanan munat. Ostan myös suomalaista aina kun se on mahdollista ja mikäli rahat vain riittävät.. TÄstä voi joutua tulevaisuudessa tinkimään.

Vakuutus pitää köyhällä mielestäni olla. Se on jo nyt maksanut itsensä melkein takaisin, sillä olemme joutuneet käyttämään lääkärin palveluja melko paljon. Ei mitään vakavaa kuitenkaan!

Puhelin on kiinteä ja se onkin linkki "ulkomaailmaan". Tästä on hyvin vaikeaa tinkiä! Miehen puhelut ovat tässä myös. Sähkö on meillä luontoystävällistä sähköä, joka on hieman kalliimpaa kuin tavallinen. Tästäkin voisi tinkiä muutaman euron. Ehkä.

Terveysmenoihin on laskettu kaikki vanhempien sairauskulut ja kauneudenhoito (satunnaiset kampaajat jne.)

Liikennekulut koostuvat melkein miehen kuukausilipusta ja satunnaisista mummolamatkoista junalla. Summa on vuoden keskiarvo. 

Luottojen lyhennykset ovat.. no, niitä samperin kulutusluottoja joita on tullut hankittua jo ennen raskautta. Plääh ja ne kaduttavat. Näissä olen tarkempi vastaisuudessa! Näihin luetaan myös opintolainojen lyhennykset.

Mitään muita tulonsiirtoja emme saa kuin nuo lapsilisät ja kotihoidon tuki.